Mielen ja kehon hyvinvointi koostuu sekä ulkoisista että sisäisistä asioista. Ulkoisista asioista hyvinvointiin vaikuttavat positiivisesti mm. terveet ihmissuhteet, nautinnollinen työ sekä elanto, mielekkäät harrastukset, liikunta ja kannustavat tavoitteet. Joskus emme kuitenkaan ole tietoisia siitä mitä tapahtuu meidän alitajunnan tasolla.
Masennus, joka on todella yleinen vaiva tässä yhteiskunnassa, ei näy ihmisestä päällepäin, mutta tuntuu sekä henkisesti, että fyysisesti. Masennuksen takana on yleensä jonkinlainen stressintekijä, joka on tapahtunut henkilölle menneisyydessä. Stressi on elimistön hälytystila ja jos stressitilaa ei pura niin stressi muuttuu krooniseksi stressiksi, joka voi näkyä myöhemmin kehon sairastumisena.
On todella tärkeää huolehtia myös meidän sisäisistä asioista, koska loppupeleissä ne vaikuttavat myös meidän ulkoisiin asioihin. Jos etsit apua näihin asioihin tai haluat kehittää omaa henkistä kasvua, olet oikeassa paikassa.
Mistä on kyse?
Olen Klinta, energiahoitaja, KAP fasilitaattori ja kvanttihypnoosiin erikoistunut ohjaaja. Yritykseni AWAKen-ergy kuvaa herännyttä energiaa (eng. Awaken energy), joka elää meissä jokaisessa ja joka pitää meidät elossa. Sana Ergy tarkoittaa muinaiskreikaksi työtä. Yhdessä ne kuvaavat työtä, joka herättää energiaa. Kaikki palveluni, joita tarjoan perustuvat energian kanssa työskentelyyn. Energia elää meissä ja meidän ympärillä ja mikä parasta, voimme käyttää sitä vapaasti.